Tag Audiovisuaalinen

HYVIÄ TARINOITA TARVITAAN NYT ENEMMÄN KUIN KOSKAAN

“Living our lives 24 frames per second since 2018”

Tarjoamme yrityksille ja järjestöille AV-workshoppeja joissa opetamme videosisällön tuottamisen perusteita. Räätälöimme jokaisen workshopin erikseen asiakkaan käyttötarkoitusta varten.

Ennen workshoppia kartoitamme asiakkaan tarpeen ja nykyiset taidot. Selvitämme myös käytettävissä olevan ajan. Yhdessäkin päivässä ehtii perusteita opettelemaan, mutta kahdessa ehdimme jo saada aikaan rutiineja ja varmuutta työskentelyyn.

Voimme pitää workshopin yrityksen omissa tiloissa tai vaihtoehtoisesti muualla.

“It is all about the story”

Toimitamme workshopin lisäksi lopputuotteena kertausmateriaalia, jotta asiakas voi halutessaan palata takaisin käsiteltyihin aiheisiin ja virkistää muistia.

Useat yritykset ja järjestöt ovat siirtyneet tuottamaan itse ainakin osittain videosisältöä someen ja kampanjoihin. Liiankin helposti käy niin, että videosisältö ei vastaa yrityksen tasoa, joka pahimmillaan heikentää brändin ilmettä. Pienilläkin muutoksilla ja tietämyksellä pystyy kuitenkin vaikuttamaan lopputulokseen suuresti. Myös kalustohankinta on usein pohjaton rahakaivo, johon yrittäjä käyttää tuhansia euroja kalustoon jota ei edes välttämättä tarvitse.

Me tarjoamme konsultointia kalustohankintaan sekä opetamme perustaitoja videotuotannosta jotta saadaan kustannustehokkaasti parannettua asiakkaan sisällön tuotantoarvoa. Tarjoamme myös syventäviä workshoppeja jo hieman harjaantuneille asiakkaille, jotta saadaan puristettua vielä lisää laatua videosisällöstä.

JOHANNES AHONEN
Visionääri joka vaihtoi keittiöveitsen gimbaaliin. Johanneksella on palava halu tehdä tunteita herättävää sisältöä sekä yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä.

Hintaesimerkkejä (1-3hlöä koulutettavana yrityksen omissa tiloissa):

Yhden päivän workshop 6-8h: 2000€ + ALV 24%
Kahden päivän workshop 14-16h: 3000€ + ALV 24%

3-6hlöä koulutettavana:
Yhden päivän workshop 6-8h: 2200€ + ALV 24%
Kahden päivän workshop 14-16h: 3400€ + ALV24%

Ota yhteyttä ja varaa aika MAKSUTOMAAN tapaamiseen, jossa kartoitamme yrityksen tarpeet ja toivotut tulokset, sen perusteella laskemme tarkan hintatarjouksen. Hinta riippuu paljolti siitä, miten asiakkaalla on omaa kalustoa käytössään (kuvauskalustoa sekä tietokoneita) ja siitä, toimimmeko yrityksen omissa tiloissa vai jossain muualla.

Lue lisää